keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Gluteeniton rieska


Tyttömme ei kestä viljaa, eikä tykkää gluteenittomista leivistä, maissinäkkäriä ja riisikakkuja on suostunut vaan syömään. Mieheni sai äitiltään hyvän pannurieska ohjeen ja nekään ei kelvanneet. Muokattiin sitä hiukan kun huomattiin, että Ruotsin mummulassa käydessä ruotsalaisesta piimästä tehtynä se oli vielä parempaa. Ruotsalaisessa Filmjölkissä onki 2,5 % rasvaa täällä suomessa käytettiin rasvatonta piimää, joten lisättiin ohjeeseen vähän voita. Kokeiltiin paistaa pannurieskat uunissa ja alkoi rieskat kelpaamaan pikkuneidillekkin.  Meidän uuni ei lämpene kuin 250 asteeseen, mutta hoksattiin laittaa grilliasentoon ja pelti ylimmälle tasolle. Pohja jää vaaleaksi vaan eipä se haittaa.

Kokeilinpa käyttää valmista rieskaa pizzapohjana ja sekin toimi vallan mainiosti. Hyvää pizzaa tuli.






Gluteeniton rieska n. 12 kpl

3 dl sunnuntai gluteenitonta jauhoseosta ( voi vaihtaa luont. gluteenittomaan esim. riisijauhoon)
3 dl Jytte orginal jauhoseosta
3 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
50 g voita tai margariinia
5 dl piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi joukkoon voi sekoita piimä joukkoon. Vatkaa taikinaa kunnes siitä tulee tasainen.
Jaa taikina 12 palaseen. pyöritä palloiksi ja kaulitse ohkasiksi rieskoiksi.

Paista uunissa 300 C  tai 250 C grilliteho. n 3-5 min, rautapannulla hellanpäällä tai leivinuunissa.


                                                           Rieska pizzapohjana


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti